Uusi logo

Ensimmäisen logoni teki ihana veljeni. Silloin ajatus oli keskittyä mittatilausvaatteisiin ja logo oli juuri sellainen kuin halusinkin. Sitten elämä meni niinkuin meni ja kuvioihin tuli kaikenlaista muutakin. Nainen punaisessa korsetissaan ei oikein ole käyttökelpoinen jos kauppaa vauvoille unipusseja :).


Tarvitsin rinnalle yleispätevän logon mitä käyttää nyt, kun en tee mittatilauksia juurikaan. Apuun riensi Susannan Työhuoneelta ihana Susanna, joka sai aikaan hienon logon, vaikka olin juuri sellainen raivostuttava asiakas joka aiheuttaa harmaita hiuksia graafikoille. Tiedättehän; "sellainen kiva, niinku ilmava, samaa henkeä ku tossa tytössä mut kuitenki erilainen ja jotain punaista siinä pitää olla. Ja se pitää toimia mustavalkoisena ja neliönmuodossa ja tekstillä ja ilman tekstiä. Mut ei toi fontti, joku muu, emmä tiedä mikä". Ja niin edelleen :). 


Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut. Ajauduin hetkeksi hermoromahduksen partaalle kun muutamat olivat sitä mieltä että logosta ei voi päätellä mitä teen vaan tulee mieleen jotkut kissojen varusteet. Sitten mietin, että hei kuinka monesta logosta oikeasti voi päätellä mitä yritys tekee? Logo on osa brändiä mitä pyritään tekemään tunnetuksi ja vasta sitten kun siinä onnistuu, logo alkaa aiheuttamaan niitä mielleyhtymiä. Lopetin ressaamisen ja totesin että se on siinä, valmis, hieno :).


Klikkaa itsesi tästä Susannan työhuoneen puotiin, sieltä löydät ihanat, maailman parhaat tiskirätit. Meillä niitä on nyt ollut käytössä vuodenpäivät, en vaihtaisi pois. Eikä tämä ollut maksettu mainos :)




6 kommenttia:

  1. Susannan Työhuoneen omasta logostahan voi tosi äkkiä päätellä, mitä se firma tekee. ;P

    VastaaPoista
  2. Tuo on todella hyvä ja sopiva. Miksi rajoittaa itseään logolla tekemään vain jotain, parhaat logot sopivat aikojen ja tekojenkin muuttuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoosh ja hyvä että säkin tykkäät :). Pidän kyllä leidin menossa mukana myös, osittain.

      Poista
  3. Tuo on todella hyvä ja sopiva. Miksi rajoittaa itseään logolla tekemään vain jotain, parhaat logot sopivat aikojen ja tekojenkin muuttuessa.

    (Mikäli tämä tuli kahteen kertaan, kiitos Google.)

    VastaaPoista

 

Yritys

Instagram @Susannafin