Pojalle housut

Sarjassamme melkein ikuisesti keskeneräiset työt... Olen ollut tässä kuukauden päivät sairaslomalla eikä pysty oikein mitään tekemään. Selkä räjähtää varttia pidemmistä ompeluista joten olen sitten välillä purkanut ufo-pinoa. Näistä housuista jäi puuttumaan napinläpi ja sitten tulikin kesä eikä paksumpia housuja tarvittu :).

Onneksi niissä on kuitenkin riittävästi pituutta ettei sentään pieneksi jääneet kesän aikana...


Kuvissa housut olleet jo päivän päällä, siksi vähän ryppyiset. Kangas on jotain nukkapintaista puuvillasekoitetta, vähän kuin samettia mut ei kuitenkaan. Sivusaumoissa turkoosit tereet tuomassa vähän väriä, taskupussit ja vy-kaitaleen nurjapuoli myöskin tästä kankaasta.


Takataskuun tein mukahienon spiraalin. Mulla on sellainen paininjalka millä pystyy tikkaamaan paksumman langan päältä niin että lanka kulkee paininjalan keskellä olevasta reiästä ja on näin ollen aina keskellä. Tuossa on nyt valkoinen lanka tikattuna turkoosilla siksakilla, mutta siitä ei tullut oikein hyvä. Olisi pitänyt käyttää kirjontalankaa tai tikata kaksinkertaisella langalla, nyt se on vähän Lindex-tasoa :).



Nyt kun on aamukahvit juotu ajattelin hetken yrittää ommella vauvalle vaatetta. Enää kolme viikkoa niin meillä on pikkukäärö... a-pu-a...

3 kommenttia:

  1. Niin se aika menee! Kohta se käärö pakkaa reppunsa ja lähtee reilaamaan ympäri eurooppaa ja sitten ihmetelläänkin että milloin se kasvoi niin isoksi :D Ja nuo housut on HIANOT! kyllä huomaa että on ammattilaine ollut asialla :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hienot housut! istuukin täydellisesti!

    VastaaPoista

 

Yritys

Instagram @Susannafin