Sairaala lapsen silmin

Tarina jatkuu. Jos et vielä lukenut aiempaa postausta, niin vilkaisepa sitä ensin.

Sisääntuloaulassa on paljon leluja ja ties mitä kiinnostavaa, sekä akvaario, mitä muksut aina jaksavat tutkailla.
Käytävillä, niin, juuri niillä kilometrin mittaisilla, on erilaisia kuvioita lattiassa, mitä seuraamalla pääsee sinne minne pitää. Tai sitten voi päättää itse mitä seuraa, ja katsoa minne päätyy. Tyttären kanssa tuolla mentiin, ympäri ämpäri ja kokeiltiin jokaista reittiä ja hissiä :). Päädyttiin, kyllä, kymmenille käytäville mitkä jatkui jatkumistaan, mutta oli meillä hauskaa! Kerran melkein eksyttiin, mutta oltiinkin ihan nurkan takana.
Seinillä on rivistö karhutauluja, joista jokainen tutkittiin tarkkaan.
Tänne ei olla päästy. Mutta kerran hoitaja päästi meidät odottelemaan yhteen huoneeseen missä oli paljon leluja ja oikea keittiö ja ihana sohva ja voi, miten onnellisia oltiin! Ei ollut yhtään tylsää.
Aikuisen silmin -kuvissa näkyy aikuisten puolen tylsääkin tylsemmät lokerokaapit. Lasten neurolla ne on tällaiset hauskat! Meillä on vermeet aina tuossa keltaisen pallon kaapissa. Paitsi viimeksi mentiin huvikseen ja otettiinki vihreä kaappi. Varsinaiset kapinalliset :)


Neuron käytävällä on tällainen taulu. Melinda tutki sen tarkkaan, pohti miten se on maalattu, ja mietti että hän kyllä tarttis tuollaiset (öljy/akryyli)värit, että olis ihan OIKEA TAITEILIJA.

Risto Räppääjä potkaisee pallon liikenteeseen, ja niitä pitkin pomppien pääsee ulos.

Seinällä ajelee bussissa kaikki meijän hoitajat ja lääkärit ja tutkijat ja mitkä lie. On siellä muittenki tätejä. Tuulaa käydään aina moikkaamassa, vaikkei olis asiaakaan. Sairaanhoitajat, -sydän tähän- ilman niitä ei kyllä mistään tulis mitään! Kaiken ne osaa ja tietää ja aina ne jaksaa ja hymyilee ja selvittää. Tuula antaa aina siskolleki tarroja kotiin vietäväksi. Muistaa ja tietää et on tärkee. Ja selittää asiat niin että lapsikin ymmärtää. Lääkäriä sen sijaan ei tajua edes äiti.

En muista mihkä kilpikonnat vie. Punasta viivaa pääsee pihalle, ehkä, jos hiffaa kääntyä oikeissa paikoissa :)
Loputtomien käytävien seinillä on mahtavia taideteoksia. Ainakin lapsen mielestä mahtavia, minähän en ollut aiemmin näitä öö, nähnyt :).
Niissä on niin paljon yksityiskohtia et niitä voi tutkia tunnin, ja tutkittiinki.
Tämä hiiripiirros on mahtava. Katosta lattiaan. Ja sen käytävän varrella mistä kuljen aina. Ja rehellisesti voin sanoa etten ollut koskaan nähnytkään koko teosta. En siis ollenkaan. Niin laput silmillä sitä yksin kulkee, aikuinen, omassa ahdistuspilvessään pyörien. Melinda lumoutui tuosta ihan täysin. Siinä on kymmeniä pieniä yksityiskohtia, todella hieno teos.


Pääaulassa on vitriini missä on pienoiskoossa Jorvin aluetta, en tiedä onko sairaala nykyään jossain tuossa, vai onko tuo kokonaisuus pelkästään vieressä oleva Glimsin museoalue. Joka tapauksessa todella hieno teos tämäkin.
Tästä sentään olin tietoinen. Mutten koskaan ollut pysähtynyt sen enempiä katsomaan.


Joillain käytävillä roikkuu katosta taikanaru, mikä avaa kaikki ovet. Mentiin monista ovista, ei tietoa olisko saanut, mut ei siellä ainakaan kieltoja ollut. Ja oli meillä hauskaa, kun melkein eksyttiin.

Lastenpuolen ovissa ja ikkunoissa on kalvovärijuttuja. Tosi hienoja. Ja aina ne on lapsista kivoja, vaikka monesti on nähty.


"Äiti kato, vaikka ollaan täällä ei-missään-maan-alla, täälläkin näkyy aurinko". Mm-hmm. Vastapäätä niitä tylsiä tuoleja ja kukkia ja lehtiä. Siinä kohdassa missä joskus istuin. Mutten nähnyt. Lapset sen sijaan, ne näkee kaiken. Näkevät, kokevat, elävät. Täysillä. Eivätkä pahemmin jää pohtimaan, koska elämä menee e t e e n p ä i n.

Mulle tyttären mukana olo oli mahtavan avartava kokemus. Se jäi niin vahvana mieleen, että siksi otin kameran mukaan seuraavalla kerralla, ja kiersin yksin kuvaamassa kaikki ne paikat, mistä yhdessä puhuttiin. En enää koskaan näe sairaalaa samalla tavalla kuin ennen. Ehkä se joskus lakkaa olemasta niin ahdistavakin, vaikka isojen asioiden äärellä ollaankin. Taidan osata paremmin synkkien tunteiden kuvaamisen, en oikein saa tähän sitä riemua, mitä tunsin. Miten voi kuusvee saada koko maailman näyttämään ihan toiselta.

Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia nämä kuvasarjat sinussa herätti?

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtavat, vastakkaiset näkökannat! Kyllä sitä on niin sokea aikuisena tai yleensäkin liikkuessa tutuilla alueilla. Joskus kesällä tulee katseltua omaa tylsää työmatkaa turistien keskeltä, ja näkee kaupunginkin täysin eri tavalla. Joten ymmärrän kyllä täysin. Ihme vaan, ettei pysty yksinään irrottautumaan välinpitämättömyyden/mielikuvituksettomuuden sumusta.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvatarinat! Tämä on jotenkin miulle ajankohtainen asia sen puoleen, että olen yrittänyt viime aikoina aktiivisesti oppia (uudelleen) kolme asiaa: 1. Elämä on nyt. Ei sitku. (Vastuu itsestä ja hetkessä eläminen).
    2. Maailma on oman pään ulkopuolella. Aina tulee huominen. (Epäitsekkyys).
    3. Asioilla on aina monta puolta. Niitä kaikkia ei tarvitse tietää tai ymmärtää, kunhan muistaa, että ne ovat olemassa. (Suvaitsevaisuus).

    Oppiminen on hidasta, mut ehkä se tästä :)

    VastaaPoista
  3. Soja, samojen asioiden äärellä siis ollaan :). Mä oon aika hyvin saanu sitku-ajattelun pois. Mutta silläkin on nurja puolensa, tuntuu että sitkun vastakohta on kaikki-mulle-heti-nyt ja siitä sitten tulee ahdistus.... Ja suvaitsevaisuus on myös ongelma monessa kohtaa, koska mun tapa ja mielipide on tietysti se absoluuttinen totuus :)). Namaste.fi:n enneanagrammissakin oli kuva mun kohdalla missä luki "olen hyvin joustava kunhan asiat tehdään niinkuin minä sanon" :D

    VastaaPoista
  4. Oih, niin samoilla linjoilla ollaan! Tuossa sitku-asiassa tosin en oikeastaan kulje kohti tuota kaikki-mulle-heti-nyt -juttua vaan onneksi kohti sitä, että olen tietoinen siitä, mitä teen ihan juuri nyt, nautin matkasta, en päämäärästä. Tämä tulee kai työn kautta, siinä kun ei voi olla kiire minnekään ja valmiiksi saaminen on tosi pieni osa työtä (tai mistäs sitä tietää kumpi seuraa kumpaa).
    Mutta tuo joustavuus tietyin ehdoin, kyllä! Siinä on yksi painava syy siihen, että en ole kenenkään pomo, enkä kenenkään alainen! Yritän ajatella, että olemme jo puolitiessä, kun tiedostamme oman ongelmamme ;D

    VastaaPoista

 

Yritys

Instagram @Susannafin